20.2.12

Lapin yliopiston tutkimusstrategien viisi leipää ja kaksi kalaa – kaksi profiilia ja kolme kärkeä

Suomen yliopisto- ja korkeakoulupolitiikkaan tuli vauhtia 2010 yliopistouudistuksen jälkeen. Ulkopuolisten päättäjien määrä ja rooli lisääntyi yliopistojen hallituksissa, yliopistojen rakenteellinen muutos vauhdittui ja yliopistojen asema muuttui. Päätöksenteko ja johtaminen kovenivat. Strategiapapereista tuli yliopistojen arvon mittareita, joita alettiin tehtailla. Isoja kampuksia lopetettiin, yt-neuvotteluja alettiin käydä ja henkilöstöä irtisanoa. Strategiatyöstä tuli jatkuva prosessi, jolla yliopistot yrittävät osoittaa vallanpitäjille olevansa kehityksen eturintamassa.

Yliopistot ovat edelleen tieteellistä työtä tekevien yhteisöjä, joiden ytimen muodostavat tutkimus- ja opetushenkilöstö. Yliopistojen johtamistyössä tämän joukon ohittaminen on samaa kuin unohtaisi kartan suunnistamisessa.

Sopiiko tällainen johtamistapa yliopistoon? Ottaako se huomioon yliopistotyön ja yliopistoperinteen vahvuudet? Onko tässä kysymys tähänastisen yliopistoinstituution perustavanlaatuisesta romuttamisesta?

Nykyisessä yliopistopolitiikassa ja yliopistojen johtamisessa on paljon ongelmia, isoja, seuraavassa ihmettelen joitakin. Rajoitun Lapin yliopistoon ja Lapin korkeakoulukonserniin, joita tunnen parhaiten. Korostan kuitenkin, että ongelmat ovat yleisiä eli samanlaisia ihmettelyn aiheita löytyy myös muualta.

Yliopistojen keskeisin erikoispiirre on tieteellinen tutkimus ja siihen nojaava opetus. Tieteellisen tutkimuksen tehtävänä on uuden tiedon tuottaminen. Se tarkoittaa sekä tiedon määrän lisäämistä että entisen tiedon korjaamista. Molemmat mainitut asiat edellyttävät osallistumista tieteelliseen keskusteluun. Se tapahtuu aina ja on aina tapahtunut kansallisista rajoista piittaamatta. Tiede on kansainvälistä.

Lapin yliopiston tutkimusstrategia sisältää niukasti jos ollenkaan viittauksia tieteellisiin teemoihin tai tieteellisiin traditioihin. Strategiaa luonnehditaan yliopiston webbi-sivulla ominaisuustermein, ei sisältötermein, ”Kaksi profiilia ja kolme kärkeä”. Profiilit on määritelty tutkimuskohteina ja kärjet kylläkin teemoina mutta ei tieteessä käytävien keskustelujen teemoina. Esimerkiksi kestävä kehitys on puhtaasti poliittinen teema. Siihen liittyy kyseenalaista taloudellista toimintaa, johon tieteessä pitäisi asettaa pikemmin kysymys- kuin huutomerkkejä. Strategiassa ei ole myöskään uhrattu mainintoja yksittäisille tieteille.

Strategian sisältöä on haettu maantieteestä eli yliopiston paikasta kartalla. Sisällöllisesti ja temaattisesti strategia muistuttaa paikallisia maakuntaohjelmia (esim. Pohjois-Suomen EAKR-toimenpideohjelma 2007–2013). Täytyy muistaa, että perifeeriset tutkimusaiheet eivät ole sellaisenaan tieteellisiä. Tieteelliseksi ne muodostuvat vasta, kun osoitetaan, mihin tieteellisistä teemoista käytävään keskusteluun niillä osallistutaan. Tieteellisyyden olematon edustus Lapin yliopiston tutkimusstrategiassa kertoo ensinnäkin sen, että tutkijoita on kuultu valikoiden, liian vähän tai ei ollenkaan ja toiseksi sen, että strategian laadinnassa nykyiset yliopiston vahvuudet tutkimuksen saralla on sivuutettu. Tällaisenaan strategian menestys edellyttää ihmettä. Kuka tai ketkä ovat messiaita? 

Jos ja kun tavoitellaan kansainvälistä tutkimusrahoitusta, niin tutkimusstrategialla täytyy olla yhteydet tieteessä käytävään keskusteluun. Tutkimusstrategiaa ei voida synnyttää hallintovetoisesti. Muuten tulee vailla sisältöä olevia ”hengettömiä” papereita.

Strategisia kärkiä on kolme ja yliopistossa tiedekuntia neljä. Jo silloin kun strategia lanseerattiin, esitettiin kriittisiä kommentteja kärkien selektiivisyydestä suhteessa tiedekuntiin, tieteenaloihin ja yksityisiin tutkijoihin. Kun lukee strategiasta itsearvioinnin pohjaksi tehtyä selvitystä (Hallituksen kokous 23.1.2012), ei jää epäselväksi, eikö strategia suosi joitakin tai jotakin. OTK:sta on päässyt selvitykseen mukaan yksi, KTK:sta kolme, TTK:sta yksitoista ja YTK:sta peräti seitsemisenkymmentä nimeltä mainittua julkaisua tai tutkimus- ja kehittämishanketta.

Selvitysraportti sisällyttää YTK:stä strategisiin kärkiin lähes kaikki väitöskirjat ja julkaisut viimeisen 20 vuoden ajalta. Mukana on mm. väitöskirja vuodelta 1990 sekä väitöskirja, joka käsittelee prostituutiota. Molemmat ovat väitöskirjoina ansioiltaan varmasti tasokkaita ja paikkansa täyttäviä, mutta herättävät tässä yhteydessä kysymyksiä. Kuinka relevantti tieteellisen keskustelun edustaja 22 vuotta sitten julkaistu tutkimus yleensä ja erityisesti yhteiskuntatieteissä voi olla? Mikä yhteys sillä on 2010-luvulla laadittuun Lapin yliopiston tutkimusstrategiaan? Miten prostituutiota käsittelevä väitöskirja liittyy kärkiin? Edustaako se hyvinvointia vai muuttuvaa työtä?

Suurin osa YTK:n tutkimusaktiviteetista koostuu Pohjoinen hyvinvointi ja muuttuva työ kärjen esittelystä. Valtaosa on kärkiprofessorin omia hankkeita. Eikö strategia olekaan koko yliopiston strategia? Missä ovat muiden tiedekuntien ja tutkijoiden tutkimukset?

Samanlaista valikoivuutta on ollut myös Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelmassa 2009–2012. Yliopiston kasvatustieteellinen koulutusala loistaa siitä poissaolollaan. Kasvatustieteilijöiden jättäminen ulkopuolelle on ihmeteltävää ensinnäkin siksi, että innovatiivisuuden ja lahjakkuuden tutkimus ovat kasvatustieteen klassisia osaamisalueita, ja toiseksi siksi, että koulutusosaaminen on ohjelmassa määritelty konsernin innovaatio-ohjelman yhdeksi läpileikkaavaksi alueeksi.

Huolestuttavaksi asian tekee se, että konsernin innovaatio-ohjelmalla on hallitseva rooli aluekehitysrahojen jaossa. Rahoittajat ovat ottaneet sen aluekehityksen strategiseksi työkaluksi. Innovaatio-ohjelmasta ovat hyötyneet Lapin yliopistossa nimenomaan alat ja henkilöt, jotka ovat olleet mukana ohjelman valmistelussa ja työryhmissä. Hyvätkään hankkeet, joita muut tahot ovat esittäneet, ovat törmänneet siihen, että ne eivät ole konsernihankkeita tai siihen, että ei ole rahaa. Kyse ei ole hankeidean tai hankevalmistelun huonosta laadusta vaan siitä, että jotkut on jo lähtökohtaisesti suljettu rahoitusta saavan piirin ulkopuolelle.

Tieteenalojen ja tutkijoiden asettaminen eriarvoiseen asemaan ja valikoivuus, josta nykyään puhutaan muodikkaasti priorisointina, ei ole paikallinen ilmiö. Äskettäin kuusikymmentä tieteellistä seuraa julkaisi kannanoton tieteellisestä julkaisutoiminnasta.

Kannanotossa kysytään, miksi suomenkieliset tiedejulkaisut asetetaan alemmalle tasolle kuin kansainväliset. Kannanotossa todetaan mm. että tälle ei ole mitään sisällöllisiä perusteita. Tutkimuksen laatu ei perimmiltään ole kielikysymys. Sen sijaan kansallinen julkaiseminen on. Muuten edessä on suomen kielen ja suomenkielisen yliopiston loppu.

Kyösti Kurtakko
professori, yliopistokollegion puheenjohtaja