28.9.12

Välttämätön rakennemuutos – puheenvuoro ja haaste

Kun otin vastaan nykyiset tehtäväni syksyllä 2009, uuden yliopistolaitoksen syntymisen kynnyksellä, asetin keskeiseksi tavoitteeksi byrokratian karsimisen, johon oletin uuden yliopistolain antavan hyvät edellytykset, siirryttäessä tilivirastosta itsenäiseksi oikeushenkilöksi. Nyt kolme vuotta myöhemmin olen tehnyt ajatuksellista väliarviota tuon tavoitteen onnistumisesta. Analyysin lopputulos on nopeasti aikaansaatu. Olen epäonnistunut omassa tavoitteessani.

Mistä tämä epäonnistuminen sitten johtuu? Nopeasti analysoiden siihen on kolme keskeistä syytä. Yhtäältä emme ole osanneet yliopiston sisällä hyödyntää tilivirastosääntelyn purkamisen mukanaan tuomia mahdollisuuksia, vaan ylläpitäneet omin toimin monia byrokraattisia käytänteitä ja rakenteita. Toisaalta vanhat tiliviraston aikaiset toimintatavat istuvat yllättävän sitkeästi lähes kaikissa hallinnollisissa toimijoissa. Parhaimmillaan on vaihdettu vanhoihin pohjiin vain uudet lainkohdat ja jatkettu vanhoilla menetelmillä. Kolmanneksi uuden yliopistonlain mukainen hallintorakenne on luonut niin yliopiston sisällä kuin suhteessa Opetus- ja kulttuuriministeriöönkin kokonaan uudenlaisen asiakirja- ja tietotarvetulvan, jolla on valtava työllistävä vaikutus yliopiston hallinnossa – sen joka tasolla.

Mitä sitten voisi tehdä? Nostaa kädet ylös ja antaa periksi, vai miettiä uudelleen koko hallintorakenteen toimintakulttuuria. Ensimmäinen olisi monien muutosten keskellä helpoin vaihtoehto, mutta nähdäkseni sellaisenaan epärealistinen. Siirtyminen entistä tiukemmin ohjattuun tulospohjaiseen rahoitusjärjestelmään, talouden yleisen epävarmuuden lisääntyminen ja tutkimustoiminnan volyymin välttämätön kasvattaminen edellyttävät hallintorakenteen kehittämistä ja tukipalvelutyön osittaista rakennemuutosta. Omin toimin, esimerkiksi strategista henkilöstösuunnittelua ja byrokratian vähentämistä hyväksikäyttäen tarvittava muutos voidaan toteuttaa hallitusti. Jos taas jäämme haaveilemaan ”paremmista” ajoista, tulee tällä tiellä jossakin vaiheessa väistämättä se kuuluisa karhu vastaan.

Toimivan yliopisto-opetuksen edellytyksenä ovat toimivat tukipalvelut, joiden kautta opetus- ja tutkimushenkilökuntaa ei kuormiteta tarpeettomasti asioilla, jotka on tarkoituksenmukaista hoitaa siihen erikoistuneiden tukipalveluihmisten toimesta. Kun Lapin yliopisto on kehityskaarensa kuluessa muotoutunut profiililtaan paljolti opetusyliopistoksi, on helppo sanoa, että opetuksen tukipalvelut ovat pääosin hyvässä kunnossa ja toimivat hyvin. En myöskään kykene näkemään, että ns. muuta henkilökuntaa olisi kokonaisuutena liikaa, vaikkakin tällaisia kannanottoja joskus kuulee esitettävän.

Yliopistojen uusi rahoitusmalli edellyttää kuitenkin tutkimustoiminnan volyymien moninkertaistamista nykyisestään. Kun yliopistollinen opetus on tutkimukseen perustuvaa, on pyrkimykselle volyymin kasvattamisesta myös rahoitusjärjestelmästä riippumattomat sisällölliset perusteet. Tutkimustoiminnan volyymin kasvattaminen edellyttää kuitenkin myös toimivia tukipalveluita, jotta opetus- ja tutkimushenkilökunnan resurssit eivät sitoudu epätarkoituksenmukaisella tavalla. Tarvitaan hakemusosaamista, kirjoittamistukea, käännöspalveluita, julkaisupalveluita, hankkeiden hallinnointipalveluja jne. Niukkenevien resurssien vallitessa uutta henkilökuntaa ei näiden tehtävien suorittamiseen ole laajassa mitassa mahdollista palkata, joten olemme kaikkinensa suuren haasteen edessä.

Onko tämä haaste sitten ratkaistavissa ja jos, niin miten? Omassa ajattelussani ratkaisu voisi olla löydettävissä tukipalvelutyön uudelleen profiloinnista ja byrokratian karsimisesta vapautuvan henkilöresurssin uudelleen suuntaamisesta tutkimuksen tukipalvelutehtäviin.

Opetus tarvitsee tietysti edelleen hyvät tukipalvelunsa, mutta sisäänottomäärien järkevöittäminen ja sisäänottojen kokoaminen laajempiin kokonaisuuksiin, tutkintojen sisällöllinen kehittäminen sekä tietoteknisten ratkaisujen kehittyminen merkitsevät tai ainakin niiden tulisi merkitä henkilöresurssin vapautumista uudelleen suunnattavaksi tutkimuksen tukipalveluihin. Jos emme lukkiuta ajattelumaailmaamme olemassa olevaan henkilöstörakenteeseen, kykenemme varmasti kaikki näkemään tämän muutoksen tarjoaman mahdollisuuden.

Toiselta puolen kysymys on siitä kykenemmekö me muuttamalla totuttuja toimintatapoja vähentämään byrokratiaa siten, että hallintotyö vähenee ja henkilöresurssia vapautuu tältäkin puolen kohdennettavaksi tutkimuksen tukipalveluihin. Voidaan perustellusti mm. kysyä, tarvitsemmeko me erillisiä matkasuunnitelmia kotimaan matkoihin, tarvitsemmeko me muun henkilökunnan työaikapäätteitä ajankäyttöä kahlitsemaan, tarvitsemmeko me kaikkea sitä paperityötä, lupia, allekirjoituksia ja hyväksyntöjä, jotka olemme tottuneet tuottamaan tilivirastona ja onko hallintorakenteessamme sijaa hallintopalvelujen kokoamiselle isompiin kokonaisuuksiin niin hallintoyksikössä kuin yksikkötasollakin jne. Jokaiseen kysymykseen voi tietysti näkökulmasta riippuen vastata joko kielteisesti tai myönteisesti. Olennaista on, että kykenisimme ottamaan tutkimuksen tukipalvelujen järjestämisen yhteiseksi tavoitteeksemme ja valjastamaan ajatuksemme sen toteuttamismahdollisuuksien pohtimiseen.

Kuten todettua, edellä kuvattu tukipalvelujen palvelurakenteen muutos on omin toimin toteutettavissa pehmeästi kohdentamalla eri syistä vapautuvia tukipalvelu- ja hallintoresursseja uudelleen – toistaiseksi ainakin. Tästä syystä haastan koko yliopiston henkilöstön aidosti miettimään sitä, millä keinoin voimme vähentää tarpeetonta byrokratiaa hallinnossamme ja ylipäänsä keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä vapauttaa resursseja tutkimuksen tukipalveluista huolehtimiseen. Kaikki pienetkin ideat voi esittää suoraan minulle.

Hyvää alkanutta lukuvuotta kaikille!

Markus Aarto
Hallinto- ja lakiasiainjohtaja

13.9.12

Innostusta kansainvälisyyteen

Kansainvälisyys yksityisellä ja julkisella sektorilla on nykyisin arkipäivää. Myös yliopistolaitoksessa opettajien ja opiskelijoiden liikkuvuus on laajaa. Lapin yliopistossa on opintonsa aloittanut juuri 200 ulkomaista opiskelijaa 43 eri maasta. Tämä määrä on lähes puolet uusista läsnä oleviksi ilmoittautuneista omista opiskelijoistamme (433). Oikeustieteiden tiedekuntaan tulevia ja ulkomaiden yliopistoihin lähteviä opiskelijoita on ollut viime vuosina kaikkiaan keskimäärin sata.

Kannattaa kuitenkin katsoa ajassa taaksepäin. Esimerkiksi valtionhallinnossa aina 1980-luvun loppupuolelle asti ministeriöiden kansainvälinen toiminta, ulkoasiainministeriötä lukuun ottamatta, oli vähäistä. Useissa ministeriöissä oli kansainvälisten asioiden osastoja ja toimistoja, joissa oli kielitaitoa, mutta ei asiaosaamista. Pohjoismainen yhteistyö oli pääasiassa suomenruotsalaisten käsissä. Tärkeä kumppani oli Neuvostoliitto, johon yhteydet olivat säännöllisiä, mutta muodollisia. Eurooppa avautui Suomelle oikeastaan 1990-luvun alussa, jolloin Suomi liittyi Euroopan neuvostoon ja sen ihmisoikeussopimukseen. Monien suureksi yllätykseksi havaittiin, ettei Suomen oikeusjärjestys täyttänytkään kaikilta osin eurooppalaisia standardeja. Vasta ETA-sopimus ja Suomen Euroopan unionin jäsenyys vuoden 1995 alusta saivat aikaan muutoksen kansainvälisten asioiden hoidossa. Asiaosaajista tuli myös kansainvälisten asioiden hoitajia sekä täällä Suomessa että kansainvälisissä järjestöissä.

Muutos lakimieskoulutuksessamme näkyy selkeästi eurooppalaistumisena ja globalisoitumisena. Opiskelija voi suorittaa kotimaassa tai ulkomailla aineopintoja, jotka suoraan liittyvät kansainvälistymiseen (esim. kansainvälinen oikeus, eurooppaoikeus, kansainvälinen yksityisoikeus ja oikeusvertailu). Muidenkin oikeudenalojen sisällöt ja lähdeaineisto ovat muuttuneet entistä kansainvälisimmiksi. Nykyajan juristin on tunnettava kansainvälisiä sopimuksia, EU:n säädöksiä, kansainvälisten tuomioistuinten ratkaisuja sekä kansainvälisten valvontaelinten kannanottoja ja suosituksia. Kansainvälistynyt toimintaympäristö vaatii myös monipuolista kielitaitoa, ei vain englannin kieltä.

Pitääkö meidän olla huolissamme opiskelijoidemme kansainvälisyydestä? Opiskelijavaihto syventää vieraiden kulttuurien ja oikeuskulttuurien ymmärrystä sekä kasvattaa kielitaitoa. Mutta mitä tehdä niille opiskelijoille, jotka eivät voi tai halua lähteä ulkomaille? Joitakin vuosia sitten Pohjoismaisilla lakimiespäivillä Kööpenhaminassa nykyinen Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson ehdotti, että näille opiskelijoille tehtäisiin pakolliseksi osallistuminen ulkomaisille vaihto-opiskelijoille tarkoitettuihin seminaareihin ja luennoille. Edelleen Wilhelmsson ehdotti vieraskielisen kurssikirjallisuuden lisäämistä. Aitoa kansainvälisyyttä olisi myös ulkomaisten vaihto-opettajien (ns. Visiting Professor) rekrytointi rikastamaan perusopetusta. Heidän toimenkuvaansa voisi kuulua myös väitöskirjan tekijöiden ohjaaminen, tutkimushankkeiden ideoiminen, auttaminen verkostoitumaan ulkomaisten yliopistojen kanssa sekä oman tutkimustyön tekeminen.

Ovatko opiskelijat valmiita kansainvälisyyden lisäämiseen opinnoissa? Jos eivät olisi, pitäisikö heitä kuitenkin kansainvälistää lisäämällä pakollisia opintojaksoja? Vastikään valmistunut ELSA:n (The European Law Students´ Association) markkinatutkimus ”Law students in Europe – 2012” osoittaa selkeästi eurooppalaisten oikeustieteen opiskelijoiden kiinnostuksen kansainväliseen toimintaan, kielitaitojen kehittämiseen ja käyttämiseen sekä ennen muuta kansainväliseen liikkuvuuteen. Sokerina pohjalla tutkimuksessa on tieto siitä, että opiskelijat kaipaavat opintoihinsa mahdollisuuksia kansainvälistymiseen, teorian soveltamiseen käytännössä ja omien kansainvälisessä vuorovaikutuksessa tarvittavien taitojen kehittämiseen jo omassa opintoympäristössä. Ehkä lähivuosina ei tarvitsekaan kovasti vääntää kättä oikeustieteen opiskelijoiden edustajien kanssa siitä, miten opintoja voitaisiin kehittää paremmin vastaamaan kansainvälistyvien työmarkkinoiden tarpeita.  

Yliopistot eivät ole yksin kansainvälisyyden pohdinnoissa. Tämän viikon maanantaina oli Finlandia-talolle Helsinkiin kokoontunut yli 1 500 ihmistä – edustaen noin tuhatta yritystä – pohtimaan, kuinka Suomen vientiteollisuus pärjää yhä kovenevan kilpailun keskellä. Osanottajien suuri määrä yllätti valtiovallan edustajat. Tällaista innostusta kansainvälisyyteen kaivataan yliopistoissakin. Ja tietenkin kovaa työtä monipuolisen kielitaidon kartuttamiseksi.

Matti Niemivuo
Oikeustieteiden tiedekunnan dekaani