12.10.12

Korkeatasoisen yleissivistyksen puolustus

Yhdysvalloissa on maailman parhaat yliopistot, korkeatasoinen koulutus ja teknologia. Tutkimuksen tuloksena valloitetaan Marsia ja parannetaan ihmisiä kantasolujen avulla. Samalla lähes 40 % yhdysvaltain kansalaisista kieltää ilmastonmuutoksen olemassaolon, merkittävä osa kansasta hylkää evoluutioteorian ja haluaa estää naisten ruumiillisten oikeuksien toteutumisen vastustamalla aborttia. Kongressiedustaja lanseeraa legitiimin raiskauksen, josta ei tule raskaaksi. 

Suomen Kuvalehden (34/2012) toimittaja Marko Hamilo esittää tieteellisen tiedon ja yleisen sivistystason välisen kuilun syiksi poliittisen jaon kärjistymistä, uskonnollisuuden nousua ja autoritaarisen persoonallisuustyypin yleistymistä. Onko kyse siis vain postsekulaarista aikakaudesta ja kollektiivisesta hulluudesta, vai olisiko vikaa itsessään tiedepolitiikassa?

Voisiko olla niin, että Yhdysvalloista alkanut yliopistokulttuurin muutos jäsentää uudella tavalla tieteen, tutkimuksen ja kansalaisten välisiä suhteita? Hyvinvointivaltioon kuulunut ajatus demokraattisista koulutusmahdollisuuksista syrjäytyy uudella meritokratialla, jonka elitismi on omiaan nostamaan esille suoranaista tiedevihaa. Tiedepolitiikka on johtanut radikaaliin tieteenalojen hierarkiaan ja vähempiarvoisten tieteiden pyrkimykseen jäljitellä luonnontieteitä tuotantovolyymia kasvattamalla. Kaikille tieteille on lisäksi annettu tehtäväksi innovaatioiden keksiminen. Innovaatiot nähdään keskeisenä osana yliopistojen yhteiskunnallista tehtävää. Useimmiten ne ovat erilaisia teknologioita, eli yhteiskunnallinen vaikuttavuus näyttäytyy vaikuttamisena teknologian, ei sivistystehtävän kautta.

Seurauksena on ristiriitaisia prosesseja: Tutkimuksen ja tieteen välinen suhde hapertuu, eikä asiantuntijuus edellytä tieteellistä perustaa. Tutkimus, joka tähtää ensisijaisesti teknologisiin innovaatioihin, ei tarvitse laaja-alaista tieteellistä sivistystä. Tieteen ja tutkimuksen elitismi vahvistuu, kun tutkijat kommunikoivat keskenään.

Myös Suomessa toteutetaan uusliberalistista koulutuspolitiikkaa. Olemmeko kohta tilanteessa, jossa erinomainen yleissivistyksemme alkaa rapautua, ja alkaako prosessi yliopistosta? Käykö meilläkin niin, että nopeassa ja kapeassa opiskelussa jää keskeisiä yleissivistystä tukevia kursseja käymättä? Jääkö aikaa vaikkapa ihmisoikeuksien, ympäristökysymysten ja yhteiskuntarakenteiden pohdinnalle?

Koulutus- ja kasvatustutkimuksen tehtävä voi olla vain ja ainoastaan sen varmistaminen, että koululaitos ja aikuiskoulutus tarjoavat kaikille kansalaisille välineitä ajatteluun. Tämä on mahdollista vain, mikäli opiskelijat saavat laajan ja syvälle luotaavan yleissivistyksen opintojensa aikana. Kriittisen ajattelun taitoja tulee tarjota yhteiskunnallista toimijuutta, ei sopeutumista varten.

Kasvatustieteiden tiedekunnan visio Lapin yliopiston kehyksessä voi olla vain tutkimus ja opetus, jotka tähtäävät lyhytjänteistä kvartaalitaloutta pidemmälle. Tehtävänä on rakentaa tulevaisuutta, jossa vakaumukset ja maailmankuvat haastetaan tieteellisin käsittein, ja kaikki ”ainoina mahdollisuuksina” esitetyt ajatusrakennelmat – myös yliopistopolitiikka – voidaan kyseenalaistaa.

Päivi Naskali
Dekaani, professori
Kasvatustieteiden tiedekunta