10.12.12

Virkamiehen kyyneleet

Tapasin tänään valtion virkamiehen, jonka silmiin nousi kyyneleitä. Ne olivat kiitollisuuden kyyneleitä siitä, mitä tärkeää hän koki kymmenisen vuotta sitten Lapin yliopistossa oppineensa. Sitä tilannetta, pitkää vahvaa kädenpuristusta ja niitä syvälle katsovia silmiä en unohda. Työhuoneessanikin on itketty paljon, vuosien mittaan varmasti kymmeniä kertoja. En kuitenkaan muista, että itkua olisi tullut koskaan tuollaisesta tunteesta. On itketty pettymyksiä, epäonnistumisia, saamattomuutta, kohtuuttomia odotuksia, epävarmuutta, työn loppumista, sairastumisia, eroja, loukatuksi ja kiusatuksi tulemista sekä silkkaa väsymystä. Oli itkun aikaansaava tunne mikä tahansa, itku on inhimillisenä tekona aina merkittävä. Se viestii ihmisten välisestä luottamuksesta sekä itkijän kasvunhetkestä kohti aikuisuutta. Joskus joku on koettanut tirauttaa tekokyynelenkin saadakseen tahtonsa läpi. Kun ensimmäisen kyynelen jälkeen on hetken vain hiljaa, paljastuu tällaisen kyynelehtijän tarkoitusperä kyllä.

**

Marraskuisissa tulossopimusneuvotteluissa pyydettiin arviota tiedekunnan lähivuosista; mahdollisuuksista, uhista ja sen sellaisista suuntaviivoista. Tutkimus on Lapin yliopiston tämänhetkisessä kehitysvaiheessa ylivoimaisesti olennaisin asia. Ajattelen, että Lapin yliopiston tie tieteellistä tutkimusta tekevänä yhteisönä on aivan alussaan. Muutamat yksilöt ovat päässeet pidemmälle, mutta yhteisötasolla on otettu vasta ensimmäisiä, satunnaisia askeleita. Olin tehnyt neuvotteluja varten laskuharjoituksia, joiden mukaan kahdenkymmenen prosentin työajan lisäys tutkimuksen tekemiseen on mahdollinen jo lähivuosina — kokonaistyöaikaa lisäämättä. Sillä lisäpanostuksella voi odottaa viidenkymmenen prosentin kohennusta tieteellisen tutkimustoiminnan määrällisiin tuloksiin, koska tutkimuksen tekemisen luonne on sillä tavalla kumuloituva, ei mekaaninen. Kaksikymmentä prosenttia lisää tutkimustyötä on suuri asia jo tiedekuntatasolla, puhumattakaan jos se kertautuu koko yliopistossa. Omassa tiedekunnassani tuo muutos tarkoittaa 45 kokonaista vuotuista lisätyöpäivää tutkimuksen tekemiseen, jokaisen opettaja-tutkijan kohdalla. Se merkitsee tuhansissa laskettavia kokonaisia työpäiviä lisää tieteellisen tutkimuksen tekemiseen joka vuosi. Tämä on kuin yliopistouran valinneiden märkä uni, joka onkin totta. Enää kyse on siitä, ovatko opettaja-tutkijoiden motiivit olla töissä yliopistossa niitä, mitä suu on vuosia puhunut.

**

Kokemus on opettanut kuuntelemaan sujuvasti ihmisten sanoja mutta seuraamaan tekoja. Olen kuullut lukuisia kauniita kertomuksia pitkistä tutkimuspäivistä ja kun katson julkaisuluetteloa, se kumisee tyhjyyttään. Olen kuullut vuoroin huutamista ja vuoroin vaikenemista heiltä, jotka puhuvat yhteistyön tärkeydestä ja kollegiaalisuudesta. Olen kuullut toistuvia vaatimuksia avoimemmasta päätöksenteosta heiltä, jotka eivät vaivaudu paikalle yhteisiin tilaisuuksiin ellei ole juuri sillä hetkellä omaa etua ajettavanaan. Esimerkit puheiden ja tekojen ristiriitaisuuksista ovat yliopistossa arkipäivää.

**

Puheiden maailma on kielellisesti osaaville ihmisille kiehtova. Tutkimustyökään ei ole puheista vapaa, mutta silti sen ydin on sinnikkäissä teoissa. Lapin yliopiston kehityksen avainkysymys on, antautuvatko opettaja-tutkijat nykyiseen nähden aivan uudella intensiteetillä tutkimustyön maailmaan. Onko meistä panemaan itseämme likoon kehittyäksemme tutkimuksen tekijöinä yhteisönä, ryhminä ja yksilöinä? En voi sanoa olevani varma, että meistä on siihen. Voi olla, että puhe tutkimuksesta koukuttaa helppoudellaan enemmän kuin sen tekeminen. Samalla tavalla en ole varma siitäkään, ettei meistä olisi muuttamaan toimintatapaamme riittävän radikaalisti. Lapin yliopisto on vedenjakajalla, jossa molempiin suuntiin vetävät yhteisölliset voimat ovat jotakuinkin yhtä vahvat. Tarvitaan sekä veto- että työntövoimaa — yliopisto-, tiedekunta- ja tutkimusryhmätasolla — jotta opettaja-tutkijat todella käärivät hihansa ja ryhtyvät tieteelliseen tutkimustyöhön aiemmin näkemättömällä intensiteetillä.

**

Ajattelen, että yliopisto ei kykene ottamaan suurempia askeleita tutkimuksen tekijänä elleivät opettaja-tutkijat ole valmiita kehittymään yhteisöissään aikuisemmiksi. Oma kokemukseni on karu: yliopisto-opiskelijat ovat keskimäärin aikuisempia kuin opettajansa. Tutkimuksen tekeminen edellyttää jatkuvaa itsensä altistamista epävarmaan ja siitä seuraavaa oppimisen lupausta. Tutkimustyön lisääminen näkyy käytännössä enempänä lukemisena, kirjoittamisena, kommentoimisena, keskusteluna, ajattelemisena, ideoimisena, ajatustenvaihtona, riskinottona, itsekriittisyytenä, kuuntelemisena — monenlaisina samoista ilmiöistä kiinnostuneiden inhimillisinä tekoina. Jos käy yhtä hyvin kuin tapaamalleni valtion virkamiehelle, tänään tehty tutkimustyö voi saada kyynelet silmiin vielä vuonna 2022. Yliopistotyö voi jättää syviä jälkiä, jotka ovat aivan muuta kuin puheilla hoidettavia haavoja.

Juha Perttula
dekaani
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta