29.10.14

Varhainen lintu madon nappaa

Haluaisitko saada uudet ohjelmistot ja uusimmat palvelut käyttöösi ennen muita? Oletko innostunut uudesta teknologiasta? Kiinnostaisiko sinua tutustua uusiin päätelaitteisiin etujoukoissa?  Minulla on sinulle ehdotus. Heittäydy early adopteriksi ja liity varhaisten lintujen kerhoomme.

Lapin yliopiston Tietohallinto ja IT-palvelut käynnistävät uuden toimintamallin, jossa pilotoinnista kiinnostuneet yhteisömme jäsenet sekä henkilökunta että opiskelijat pääsevät testaamaan ja antamaan palautetta tuottamistamme uusista palveluista ja työvälineistä, ennen kuin ne ovat muun yhteisön käytettävissä.

Uusien työvälineiden perustestaus ja testaajien ohjeistus tehdään ennen pilotointia. Uuden teknologian osalta emme voi kuitenkaan taata sitä, että laitteet vastaavat kaikilta osin vakiintuneiden palveluiden tasoa, vaikka käytössäsi on alan viimeisin teknologia.

Pilotoinnin tarkoituksena on, että kun kerrotte meille uusissa palveluissa ja työvälineissä ilmenevistä ongelmista ja haasteista, asiantuntijamme etsivät ratkaisut ongelmiin. Näin pääset vaikuttamaan ja autat meitä rakentamaan yhteisöömme parhaiten soveltuvat IT-palvelut.

Ensimmäisessä vaiheessa käynnistämme Lync-pikaviestimen sekä runsaasti käyttäjäkohtaista tallennustilaa tarjoavan pilvipalvelun testauksen. Seuraavaksi vuorossa on henkilökunnan päätelaitteiden eli uusien älypuhelinmallien ja kannettavien tietokoneiden uusimiseen liittyvä testaustyö. 

Mukaan toimintaan otetaan noin 20–30 yhteisömme jäsentä. Otamme yhteyttä kaikkiin kiinnostuksensa ilmaisseihin. Ilmoita kiinnostuksestasi sähköpostilla osoitteeseen ict.palaute@ulapland.fi 5.11.2014 mennessä.

Eikä tässä vielä kaikki. Pilotoijien tapaamisissa on IT-marttojen legendaarinen pullakahvitakuu! IT-martoista lisää seuraavassa Kide-lehdessä.

Kaikki kiinnostuneet mukaan!

Manu Pajuluoma
Tietohallintojohtaja

13.10.14

Psyykkinen sodankäynti ja yliopisto

Olemme viime aikoina ”löytäneet itsemme” maailmasta, jonka piti olla historiaa. Uutisointiin ovat palanneet käsitteet propaganda, informaatiosota ja jopa sotilaallinen varautuminen. Sodan ei ole pitkään aikaan ajateltu koskevan ”meitä eurooppalaisia”, vaikka Jugoslavian hajoamisesta kansanmurhineen on vain parikymmentä vuotta.

Miten sota edes liittyy yliopistoon? Eikö meidän pitäisi vain keskittyä tutkintojen tuottamiseen ja antaa muiden hoitaa ulkopolitiikka? Ensinnäkin, maailman ja Euroopan muutokset liittyvät meidän kaikkien elämään tavalla tai toisella. Tulevaisuus on uudella tavalla kyseenalainen, ja se pitäisi uskaltaa kohdata, vaikka se tekisi kuinka pahaa. Siksi yliopiston ja erityisesti sen opiskelijajäsenten toivoisi käyvän aktiivista keskustelua Euroopassa ja maailmassa tapahtuvien prosessien ymmärtämiseksi. Toki ihmettelen hieman nostalgisesti, missä viipyvät nuorten kannanotot, missä rauhanmarssit.

Toiseksi yliopistossa työskentelevien olisi viimeistään tässä vaiheessa luovuttava painotuksesta, jossa keskitytään tuotantoon sisältöjen kustannuksella. Hyvän virikkeen antaa esimerkiksi Sofi Oksasen näkemys pitkään jatkuneesta informaatiosodasta, jolle ”me länsimaiset” olemme olleet sokeita.  Oksanen kirjoittaa (Iltalehti 15.6.2014), miten naapurimaassa varustautuminen on tapahtunut käyttämällä aseena ”tietoa”, joka on aseita edullisempaa. Klassinen informaatiosota on mahdollista somesta huolimatta ja sen avulla: historiaa kirjoitetaan uusiksi, aakkoset uudistetaan patriotismia tukeviksi, tutkimuslaitoksia perustetaan oikeanlaisen tiedon tuottamiseksi ja ammattitrolleja palkataan internet-palstojen kommentoijiksi. Psyykkinen sodankäynti siirtää budjetin painopisteen pois koulutuksesta ja sosiaalihuollosta, koska itsenäisesti ajattelevat ihmiset voivat muodostaa uhkan valtakoneiston määrittelemän viestin perille menolle.

Tämän vuoksi tarvitaan yhteiskunta- ja kulttuuritutkimusta, joka on kautta linjan kriittistä ja kyseenalaistavaa. Tulevaisuuden, demokratian, hyvinvoinnin varmistamiseksi eivät teknologia ja innovaatiot riitä. Niitäkin tärkeämpää on oppia haastamaan tarjottu tieto ja ”totuudet”.

En tiedä mitään muuta instituutiota kuin yliopisto, jonka ensisijainen tehtävä voisi olla eksplisiittisten merkitysten taakse katsominen ja esitettyjen totuuksien kyseenalaistaminen. Yliopiston on aika kyseenalaistaa sille ulkoa annettuja tehtäviä ja ryhtyä varmistamaan, että se tarjoaa välineitä analyyttiseen lukutaitoon ja valmentaa opiskelijat kriittisiksi ajattelijoiksi.


Päivi Naskali
dekaani, professori
Kasvatustieteiden tiedekunta

1.10.14

Ajattelusta yliopistossa

Osaamisen suuntaamisen toimintamalli ohjaa ajattelemaan työn tulosten ja työhön käytettävissä olevien resurssien sidosta. Sidos itsessään ei ole yliopistossa uusi asia, ei ole ollut enää aikoihin. Tähän saakka tutkija-opettaja on voinut niin halutessaan piiloutua asialta ja ulkoistaa sen yliopiston johtajien päänvaivaksi. Enää se ei onnistu, mikä on hyvä asia. Olemme perin juurin samassa veneessä.

**

Osaamisen suuntaamisen toimintamalli esittää tutkija-opettajien työn numeroina. Yliopisto jakaa tavoitteet numeroina yksiköilleen, yksiköt tutkija-opettajaryhmilleen, ja ryhmät tutkija-opettajilleen. Jokainen tulee tietoiseksi tästä numeroleikistä, anteeksi, numeromatriisista. Jokainen saa omat numeronsa. Yliopistojohtajien liideritehtävä on huolehtia, että numerot jyvitetään prosessissa ’läpinäkyvästi, tasapuolisesti ja kunkin intressit ja vahvuudet huomioiden’. Yliopistojohtajien manageritehtävä on huolehtia, että jyvityksistä ei jää jakojäännöksiä.

**

Itsekin tutkija-opettajana on helppo ymmärtää sitä ulkopuolisuuden kokemusta, kun omaa työtä ajatellaan numeroina. Tutkija-opettajan työn mielekkyysperusta ei nojaa lukuarvoihin. Tämän tutkija-opettajat itse kyllä tunnistavat, ja yliopistojohtajien tehtävä on olla unohtamatta sitä. Tutkija-opettajilta ja yliopistojohtajilta voi edellyttää sen ymmärtämistä, että työtä ajatellaan samaan aikaan usealla eri tavalla. Yksi tapa ajatella ei sulje pois toista tapaa ajatella; ne ovat yhtä todellisia, läsnä yhtä aikaa, erilaisina eri tilanteissa. Se, että minun odotetaan julkaisevan ensi vuonna kolme jufo-luokiteltua tieteellistä artikkelia, mahtuu samaan työni todellisuuteen sen kanssa, että aion haastaa ja kehitellä itselleni tärkeää teoreettista ajattelutapaa ensi vuoden tieteellisissä julkaisuissani. En ajattele tutkimusta tehdessäni numeroita, mutta voin vaivatta ajatella työtäni numeroina kun istun niin ajattelevassa pöydässä. Tutkija-opettajilla jos joillakin on valmiudet ajatella useita todellisuuksia yhtä aikaa ahdistumatta todellisuuksien eriparisuudesta. Asiansa osaavalle yliopistojohtajalle tuo taito on itsestäänselvyys; ilman sen tunnistamista yliopistotyön johtaminen sutii lähtökuopassaan.

**

Muistin juuri Jean Piaget’n klassisen teorian ajattelurakenteiden kehittymisestä. Sen ytimenä on oletus ajattelun kehittymisestä niin sanottuina operaatioina. Pieni lapsi ajattelee havaitsemalla ja liikkumalla, vähän vanhempi lapsi oppii käyttämään symboleja, esimerkiksi sanoja, asioiden merkkeinä, alakouluikäinen alkaa ajatella representaatioiden avulla, jotka edustavat hänelle henkilökohtaisen elinympäristönsä konkreettisia asioita, yläkouluikäisen ajattelemiseen tulee abstrakteja, käsitteellisiä piirteitä. Tämä ajattelun arsenaali aikuisella on käytössään. Ajattelun eri tasot eivät kuoriudu esiin omalakisesti, vaan siksi, että ihminen sopeutuisi eli osaisi elää kulloisessakin elinympäristössään. Muistaessani tämän, huolestuin. On syytä tarkkaan huolehtia, että yliopisto toimintaympäristönä vastakin edellyttää työntekijöiltään taitoa ajatella kaikilla ihmiselle mahdollisilla tavoilla.

Juha Perttula
Psykologian professori
Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani
Lapin yliopisto