17.2.16

Miten tästä eteenpäin

Rovaniemen kaupunginvaltuusto on päättänyt, että kaupunki myy ammattikorkeakoulun osakkeensa yliopistolle. Henkilökunnan keskuudessa huolta on aiheuttanut se, että mitä tapahtuu seuraavaksi ja mikä on seuraava askel yliopiston ja amk:n yhteistyön kehittämisessä. Esitän seuraavassa muutamia näkökohtia käytyyn keskusteluun. 

Yliopisto jättää oman tulossopimusneuvotteluesityksensä opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM) 19.2.2016. Tulossopimusaineistossa korkeakoululaitoksen rakenteellisen kehittämiseen kohdistuva pääpaino on muodostuvalla omistuksen yhteyteen perustuvalla korkeakoulukonsernilla, joka on hallitusohjelman ja OKM:n toivomusten mukainen rakenteellisen kehittämisen toimi. Ammattikorkeakoulu liittää omat viittaukset tiiviimpään konsernirakenteeseen omaan tulossopimusaineistoonsa ja molemmat korkeakoulut hakevat strategiarahaa yhteistyön syventämiseen.

Kevään aikana yliopisto ja ammattikorkeakoulu rakentavat yhteisen suunnitelman vuosille 2017–2020 siitä, miten ja millä askelilla rakentuu korkeakoulutuksen osaamiskeskittymä, joka perustuu Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun omistukselliselle yhteydelle ja yhteistoiminnalle korkeakoulujen hallinnon järjestämisessä sekä sujuvassa opetus-, tutkimus- ja innovaatioyhteistyön rakentamisessa. Tämä suunnitelma on pohjana konkreettiselle OKM:n kanssa neuvoteltavalle strategiarahoitukselle.

Osakekauppojen toteutumisen sopimusedellytyksenä on OKM:n tuki rakenteelliselle kehittämiselle. OKM:n ja valtiovallan kanta Lapin korkeakoulukonsernin kehittämiseen omistusjärjestelyihin on tosin selkiytynyt tämän prosessin kuluessa mm. pääministerin sekä opetus- ja kulttuuriministerin että kansliapäällikön lausunnoissa ja se on ollut tätä prosessia tukeva ja siihen kannustava. Näiltä osin kyse on enää lähinnä siitä, että yhdentymisprosessiin osoitettavan strategiarahoituksen määrä on molemmille korkeakouluille riittävä.

Toinen vielä ratkaistava kysymys on kysymys lisäeläkevastuiden käsittelystä. OKM:n on käynnistänyt asiasta selvittelytyön ja OKM:stä on viestitetty, että lisäeläkemaksut eivät muodostu ongelmaksi tämän hankkeen tai muunkaan rakenteellisen kehittämisen osalta. Todennäköisintä on, että asia ratkaistaan erillislain säätämisellä, kuten aikanaan tehtiin yliopistolain säätämisen yhteydessä. Näiltä osin lopputuleman hyväksyttävyyden arvioinnin tekee yliopisto, joka on sitoutunut kantamaan huolen mahdollisista lisäeläkemaksuista.

Lapin yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu ovat tehneet hyvää keskinäistä yhteistyötä kymmenen vuotta ja niiden toimivalla johdolla on ollut hyvä ja luonteva keskusteluyhteys niin tämän prosessin aikana kuin sen jälkeenkin. Molempien korkeakoulujen johdon yhteinen tavoite on huolehtia korkeakoulutuksen hyvinvoinnista Lapissa eikä ole olemassa mitään ennusmerkkejä siitä, etteikö hyvää ja molempia osapuolia tyydyttävää yhteistyötä voitaisi tehdä myös jatkossa. Tottakai omistuksenmuutostilanteisiin sisältyy monenlaisia jännitteitä, mutta luulen, että tässä tilanteessa ne ovat olleet enemmän muiden tahojen kuin korkeakoulujen johdon rakentamia.

Omistusjärjestelyjen myötä korkeakoulut vahvistavat asemaansa vetovoimaisena, laadukkaana ja innovatiivisena osaamiskeskittymänä, jolla on riittävä kriittinen massa vastata taloudellisiin ja toiminnallisiin haasteisiin sekä jatkaa edelläkävijänä korkeakoulupolitiikan kehittämisessä. Korkeakoulutuksen kehittämismahdollisuuksien ja sen rahoituksen turvaaminen hyödyttää molempia korkeakouluja samoin kuin se, että korkeakoulutusta, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa voidaan nyt kehittää kokonaisuutena.

Konsernirakenteen tiivistymisen myötä opiskelijoilla on entistä suuremmat mahdollisuudet valita tutkintoihinsa sopivia opintokokonaisuuksia molempien korkeakoulujen tarjonnasta ja opiskelijan liikkuvuudelle korkeakoulujen kesken pyritään luomaan mahdollisimmat sujuvat opintopolut. Vastaavasti entistä yhtenäisemmän hallinnon mukanaan tuoma lisäresurssi voidaan käyttää opetuksen laadun ja tarjonnan parantamiseen.

Markus Aarto
Hallintojohtaja
Lapin yliopisto

Opetus- ja tiedeyhteisöt joukkuepelaajiksi

Suomalaisessa työelämässä keskustellaan paljon työhyvinvoinnista, työilmapiiristä ja johtamisesta. Muutostilanteissa apua haetaan muiden muassa kuuntelevasta, mutta jämäkästä johtajuudesta. Perätään dialogisuutta. Toisaalla kansalaisten hyvinvointipalveluja ollaan uudistamassa voimakkaasti sote-prosessin yhteydessä. Ennen päätymistä tähän nykyiseen hallintojärjestelmäkeskusteluun soten yhteydessä puhuttiin paljon palveluiden integroinnista, asiakaslähtöisyydestä ja osallisuudesta. Siis vuoropuhelusta asiantuntijoiden ja asiakkaan välillä. Dialogisuuden idea vilahteli niissäkin keskusteluissa.

Kyseenalaistajat tahtovat sanoa, että eikö tässä ole jo tarpeeksi diskuteerattu. Tarvitaan päätöksiä ja toimeenpanoa eikä jaarittelua. Mutta mikä tahansa diskuteeraus ja keskustelu eivät ole samaa kuin dialogi. Dialogisuus ja osallisuus eivät tarkoita, että ajatuksen tai tunteen herättyä puran sen nopeasti ja estoitta ilmoille. Sellainen ei ole edes sananvapautta.

Dialogiin kuuluu olennaisena osana kuuntelu, jopa merkittävämpänä asiana kuin sanominen.  Oleellista on kyky purra kieltään ja pidätellä sanomisiaan. Se mahdollistaa kuuntelun myötä sisäisen dialogin käynnistymisen. Nyökyttely on tärkeämpää kuin toisen puheen välitön kommentointi.

Ohjatuissa dialogisissa prosesseissa on tarkoitus kokoontua yhteen, hellittää hieman omasta kannastaan ja tulla hitusen vastaan toista ihmistä, jotta voisi paremmin kuulla mitä tämä sanoo ja miten asian ajattelee. Toisen ihmisen toisenlaisella tavalla ajatella voidaan rikastuttaa omaa ajattelua. Toisen näkemystä ei tarvitse ostaa eikä kyse ole kilpailusta, jossa vakuuttavimmin näkemyksensä perusteleva voittaa. Toiseus luo moninäkökulmaisuutta ja – äänisyyttä.

Dialogista lähestymistapaa on onnistuneesti käytetty esimerkiksi mielenterveyden verkostotyössä avioimien dialogien muodossa. Torniolainen Keroputaan sairaala on saanut kansainvälistäkin mainetta dialogisten työmenetelmien kehittämisessä.  Vastikään Helsingin Sanomat uutisoi tästä kansainvälisestä huomiosta (’Lapin psykiatriasta tuli vientituote’).

Myös Rovaniemellä on kehitetty kunnallisia palveluja dialogisilla 'Varhaisen avoimen yhteistyön' -toimintatavoilla useilla eri palvelusektoreilla. Työskentelytavat niin asiakastyössä kuin työntekijöiden yhteistyön ja toimintakulttuurin kehittämisessä perustuvat työskentelytapoihin, jotka ovat osallistavia, kuunteluun ja vertaisoppimiseen perustuvia, kuulluksi tulemisen kokemuksen takaavia ja ulkopuolisten vetämiä, jolloin koulutetut fasilitaattorit osaavat viedä tilannetta kysymyksillään eteenpäin kohti osallistujien itsensä määrittelemää hyvää tulevaisuuden kuvaa.

Ajattelisin, että dialoginen lähestymistapa voisi olla omiaan myös tiedeyhteisöihin, joissa vertaisoppimisen ja jakamisen kautta tiedon pääoma lisääntyisi, syvenisi ja kriittinenkin lähestymistapa perustuisi yhdessä kehittelyyn. Olisivatko tiedeyhteisöt ja opetuksen asiantuntijaorganisaatiot valmiita sellaiseen? Vai tekeekö kilpailuasetelma ja asiantuntijuuden korostaminen tieteen teosta ja opetuksesta pelkän yksilölajin joukkuepelaamisen sijaan?

Heikki Ervast
rehtori
Lapin yliopiston harjoittelukoulu