17.2.16

Opetus- ja tiedeyhteisöt joukkuepelaajiksi

Suomalaisessa työelämässä keskustellaan paljon työhyvinvoinnista, työilmapiiristä ja johtamisesta. Muutostilanteissa apua haetaan muiden muassa kuuntelevasta, mutta jämäkästä johtajuudesta. Perätään dialogisuutta. Toisaalla kansalaisten hyvinvointipalveluja ollaan uudistamassa voimakkaasti sote-prosessin yhteydessä. Ennen päätymistä tähän nykyiseen hallintojärjestelmäkeskusteluun soten yhteydessä puhuttiin paljon palveluiden integroinnista, asiakaslähtöisyydestä ja osallisuudesta. Siis vuoropuhelusta asiantuntijoiden ja asiakkaan välillä. Dialogisuuden idea vilahteli niissäkin keskusteluissa.

Kyseenalaistajat tahtovat sanoa, että eikö tässä ole jo tarpeeksi diskuteerattu. Tarvitaan päätöksiä ja toimeenpanoa eikä jaarittelua. Mutta mikä tahansa diskuteeraus ja keskustelu eivät ole samaa kuin dialogi. Dialogisuus ja osallisuus eivät tarkoita, että ajatuksen tai tunteen herättyä puran sen nopeasti ja estoitta ilmoille. Sellainen ei ole edes sananvapautta.

Dialogiin kuuluu olennaisena osana kuuntelu, jopa merkittävämpänä asiana kuin sanominen.  Oleellista on kyky purra kieltään ja pidätellä sanomisiaan. Se mahdollistaa kuuntelun myötä sisäisen dialogin käynnistymisen. Nyökyttely on tärkeämpää kuin toisen puheen välitön kommentointi.

Ohjatuissa dialogisissa prosesseissa on tarkoitus kokoontua yhteen, hellittää hieman omasta kannastaan ja tulla hitusen vastaan toista ihmistä, jotta voisi paremmin kuulla mitä tämä sanoo ja miten asian ajattelee. Toisen ihmisen toisenlaisella tavalla ajatella voidaan rikastuttaa omaa ajattelua. Toisen näkemystä ei tarvitse ostaa eikä kyse ole kilpailusta, jossa vakuuttavimmin näkemyksensä perusteleva voittaa. Toiseus luo moninäkökulmaisuutta ja – äänisyyttä.

Dialogista lähestymistapaa on onnistuneesti käytetty esimerkiksi mielenterveyden verkostotyössä avioimien dialogien muodossa. Torniolainen Keroputaan sairaala on saanut kansainvälistäkin mainetta dialogisten työmenetelmien kehittämisessä.  Vastikään Helsingin Sanomat uutisoi tästä kansainvälisestä huomiosta (’Lapin psykiatriasta tuli vientituote’).

Myös Rovaniemellä on kehitetty kunnallisia palveluja dialogisilla 'Varhaisen avoimen yhteistyön' -toimintatavoilla useilla eri palvelusektoreilla. Työskentelytavat niin asiakastyössä kuin työntekijöiden yhteistyön ja toimintakulttuurin kehittämisessä perustuvat työskentelytapoihin, jotka ovat osallistavia, kuunteluun ja vertaisoppimiseen perustuvia, kuulluksi tulemisen kokemuksen takaavia ja ulkopuolisten vetämiä, jolloin koulutetut fasilitaattorit osaavat viedä tilannetta kysymyksillään eteenpäin kohti osallistujien itsensä määrittelemää hyvää tulevaisuuden kuvaa.

Ajattelisin, että dialoginen lähestymistapa voisi olla omiaan myös tiedeyhteisöihin, joissa vertaisoppimisen ja jakamisen kautta tiedon pääoma lisääntyisi, syvenisi ja kriittinenkin lähestymistapa perustuisi yhdessä kehittelyyn. Olisivatko tiedeyhteisöt ja opetuksen asiantuntijaorganisaatiot valmiita sellaiseen? Vai tekeekö kilpailuasetelma ja asiantuntijuuden korostaminen tieteen teosta ja opetuksesta pelkän yksilölajin joukkuepelaamisen sijaan?

Heikki Ervast
rehtori
Lapin yliopiston harjoittelukoulu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti